Destinaatiomatkaajat

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Sitähän voi tehdä road tripin vaikka työmatkan yhteydessä.

Työmatka on myös oivallinen tapa hyödyntää kulku sekä paikallaoloaika matka- ja viihtyvyyskohteiden parissa. Eri paikkakuntien visit-sivustot antavat osviittaa menemisen ja tekemisen tueksi.                                                                                                                                             
Hallin raitilla
Juupajoen keitaalla




















Esimerkiksi www.visittaidekaupunki.fi näyttää monipuolisesti tarjontaa ja palveluja matkalaiselle. Usein työmatkalla kohtaa erikoisia palveluita ja kohteita, alueellisia erikoisuuksia ja persoonallisia makuja.                 


 Kirjaimellisesti Kolhon kirkolla

Kohtaaminen Tervakoskella  
   










tiistai 5. heinäkuuta 2022

Road trip onnistuu vaikka polkupyörällä.

Moni haaveilee road tripistä, ja perinteisesti haaveeseen kuuluu auto tai moottoripyörä. Road tripin voi kuitenkin tehdä vaikka mopolla tai polkupyörällä. Road trip pyöräillen - lähteestä (hostellit.fi)  Tärkeintä on lähteminen.

Fillarillakin pääsee road trip -fiilikseen
                         
 











Mitä on destinaatiomatkailu? Voi olla tarkkakin suunnitelma kohteeseen tai löyhä pisteiden väli. Voi olla niinkin, että lähdetään vaan johonkin suuntaan. Tämä muoto lienee lähinnä klassisen road tripin käsitettä. Polkupyörä on oivallinen road trip -kulkuneuvo destinaatiomatkailuun.                                                                   
Kulkuväline voi olla sinänsä mikä vain, kunhan lähtee. Yksin tai yhdessä, miten vain saa syntymään tunnelman ja matkafiiliksen.

Moottoriajoneuvolla pääsee etenemään vapaasti, kun on itse ohjaajana tai tiiviin ryhmän mukana.
Ryhmämatkailussa on vain osanen matkan kulkua - varsinkin jos ei itse aja. Joukkoliikenne on tämänkaltaista.

Ryhmässä on oma tunnelmansa, varsinkin jos linja-autolla mennään. Ja ulkomailla - vapaamman moraalin liikenteessä.
"Tiukoissa mutkissa bussin sileät renkaat antavat periksi ja kaikki tuntevat miten auton perä liukuu parikymmentä senttiä sivuun, mutta onneksi pysähtyy siihen. Matkustajat ovat pelosta valkoisia.
--
Neljän tunnin jälkeen olemme ylittäneet vuoret ja laskeudumme Albanian tasaiselle maaperälle. Kuljettaja kiihdyttää yli sallittujen rajoitusten ja pysähtyy ensimmäisellä huoltoasemalla.
Kaikki menevät baariin ja tilaavat tuplapaukkuja, myös molemmat kuljettajista. Halaamme toisiamme ranskalaisen diplomaatin kanssa. Selviytymisen tunne yhdistää kaikkia matkustajia."
(Ville Hytönen & Ville-Juhani Sutinen, Ismailiitti ja lännenmies, Savukeidas 2015)

Automatkan vapaus on sitä, että voi pitää vaikka kivennäisveden nauttimistauko siellä missä huvittaa

Mopo ja maaseutu - siinä on koneromantiikkaa jos missä

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Mopoakin on käytetty Suomessa destinaatiomatkailuun.

Suomi on pitkä maa. Sodan jälkeen suomalaiset lähtivät kilvan liikkeelle. Ajoneuvoja oli saatavilla, tiet alkoivat kehittyä paremmiksi. Liikenne oli yleiselle kehitykselle välttämätöntä. Yhtä tärkeää oli liikennevalistus, liikenteestä kertominen ja ajamisen kehittyminen. Monipuolinen liikkumisen historia on tukenut mm. liikenneohjelmien kehittymistä Suomessa.

Myös yksilötasolla erilaiset kulkuneuvot jäivät kansan mieleen. Vahvoja kohdematkailijoita ovat olleet mm. Eino Poutiainen ja Hannu Karpo. Myöskin liikenteen ja liikkumisen dokumenteista on jäänyt muistijälkiä vuosikymmenten varrella.

Liikenneohjelmat olivat television katselun lisääntyessä suosittuja. Tunnettuja liikennetoimittajia olivat mm. Veikko Pajunen, Urpo Vihervaara ja myöhemmin Esko Riihelä.

Muistamme myös televisiosta legendaarisen parivaljakon, Enskan ja Hanskin (Ensio Itkonen ja Hannu Karpo). Nykyään Tampereella liikenteestä valistaa myös liikenneopetustaustainen hahmo, kuten esikuvansa - "Tampereen Enska" eli Arto Grönroos.

Nykyaikainen liikennevalistusohjelma on tosi-tv:n aikaudella shokeeraava ja dokumentaarinen kuvaus - yleensä vakavasta onnettomuudesta, joka on oikeasti tapahtunut. Myöskin mm. Tuulilasi-lehti julkaisi menneinä vuosikymmeninä tositarinoihin perustuvia "Kuukauden shokkeja".

Persoonat muistetaan liikenne- ja kulttuurihistoriasta. Olavi Virran amerikkalaiset autot ovat legendoja, Irwin Goodman muistetaan Chevrolet Camarostaan ja mieleen on jäänyt Jukka Kuoppamäki sekä vahvamoottorinen Ford Capri 1970-luvun alusta.

Kypäräpakkoa ei 1960- ja 1970-luvulla ollut, joten persoonallinen kansanedustaja Eino Poutiainen oli näky tuohisessa päähineessään mopoillessaan.

"Eino Poutiainen oli SMP:n kansanedustaja Pohjois-Karjalasta, Kiihtelysvaarasta. Kansanedustajankausi kesti kuitenkin vain kaksi vuotta 1970-71. Poutiainen ei koskaan ollut erityisen hyvissä väleissä puolueen puheenjohtajan Veikko Vennamon kanssa. Poutiainen syntyi 11.10.1917 Leppävirralla. Hän oli ammatiltaan pienviljelijä. Poutiaisen tausta auttoi häntä ymmärtämään ja ajamaan vähäosaisten asioita. Hänet muistetaan erityisesti pappa-mopolla tehdystä vaalityöstä." 
(Seija Aunila, ohjelmateksti (YLE Areena),  Ohjelman ”Eino Poutiainen, Vaiennut viulu”, toimittanut Hannu Karpo)

Eino Poutiainen ja Solifer Export 
www.apu.fi/artikkelit/jytky-50-vuotta-suomen-maaseudun-puolue-
smp-yllatti-kaikki-vaaleissa-1970-mies-rokalevoiton-takana-
oli-eino-poutiainen-loytojarvelta


Hannu Karpo ja Triumph Herald (Karpo, sorateiden kuningas - YLE Areena)
  
Hannu Karpo, erimerkkiset isot maasturit ja karvahattu ovat jääneet kansan mielen. Peugeotilla maata kiertävä maata kiertävä nuori YLEn toimittaja tunnettiin myös autourheilusta. Karpo halusi olla parempi kuin isänsä, joka tiesi paljon kaikesta. Koska isällä ei ollut ajokorttia, päätti Hannu päätti alkaa siten toteuttaa autoilun ja liikenteen parissa urapolkuaan.

Hannu Karpo: 

Vauhdilla risteykseen - paareilla pois | Yle Areena
Silloisten liikennesääntöjen puitteissa tapahtumaa selostaa Veikko Pajunen. Stuntteina Holger ja Hans Laine. 

Helsingin ja sen lähialueiden rakennustöihin ajettiin soraa ja hiekkaa 1960-luvulla Tuusulasta Hyrylän seudun hiekkakuopilta. Betonista Tuusulantietä jyryyttävät sora-autot saivat kansan suussa lempi- tai haukkumanimen Hyrylän hävittäjät. Kovan metelin lisäksi kuorma-autoja katsottiin karsaasti hurjan vauhdin ja uhkarohkeitten ohitusten vuoksi tuolloin vielä kaksikaistaisella Tuusulantiellä. Kolareissa oli menetetty ihmishenkiäkin. Tuusulantietä ryskyttäviä sora-autoja haukuttiin Hyrylän hävittäjiksi | Elävä arkisto | yle.fi

Hyrylän hävittäjät vauhdissa (YLE)

Esko Riihelä:
"Riihelän kaltaisia ei ennen häntä ollut. Liikenteen ääni kulminoitui Riihelään lähes 30 vuoden ajan."
(Yrjö Mäkikärki, emt. juttu)

Nykyään shokki- ja tositarinaan perustuvat efektit ovat käytössä liikenneohjelmissakin. 

"Liikenteen nopean kasvun ja liikennekurin höltymisen johdosta voimme päivittäin lukea ja kuulla tieliikenteessä tapahtuneista traagisista onnettomuuksista. Pientenkin uutisotsikoiden taakse kätkeytyy kuitenkin valtavaa inhimillistä kärsimystä ja surua." ohjelmateksti Toistaiseksi tuntemattomasta syystä (YLE Areena)


Toistaiseksi tuntemattomasta syystä (YLE)






maanantai 13. kesäkuuta 2022

Kuin Bronson - kuski destinaatiota etsimässä.

Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan itseliikkuva automobiili kehitettiin. Gottlieb Daimler kehitti samoihin aikoihin "moottoripyörän kantaisän". 

Automatkailu alkoi heti, ja myöhemmin syntyi käsite road trip. Erottavatko nämä käsitteet matkatyypit toisistaan?  Moni haaveilee road tripistä, ja perinteisesti haaveeseen kuuluu auto tai moottoripyörä. 
Tärkeintä on lähteminen.

Moottoripyörä on ollut aikojen saatossa vapauden symboli. Moottorimatkailu on kehittynyt kaikenlaisilla ajoneuvoilla tapahtuvaksi muodoksi rallatella kylien ja maanteiden raitteja.

Vapauden symbolina moottoripyörä on omaa luokkaansa. Kuin ratsastava cowboy, hevonen on vain vaihtunut konevoimaan. Termi riding käy kumpaankin lajiin - satulassa istutaan. Moottoripyöräily on nostettu osaksi yhden sukupolven yhteiskunnallista tutkiskelua. Elokuvagenressä on symbolisoitu vapauden kaipuuta ja glorifioitu aihetta - myös kulkua tien päällä.

Tuli mm. Bronson.

"In order to renew his soul, Bronson becomes a vagabond searching for the meaning of life and seeking experiences that life has to offer." Then Came Bronson - Wikipedia

Sitten tuli Bronson (MGM Television)

Then Came Bronson (tv-sarja) toi ajattoman kesä- ja vapausfiiliksen. Ainakin kaksipyöräisillä. Ytimekäs teksti yhdistettynä kuvavirtaan, joka tukee sanomaa. 

         Dialogissa on kiteytetty #vapaus #uskallus #jämähdys oivasti.

         Driver: "Taking a trip?"
         Bronson: "What's that?"
         Driver: "Taking a trip?"
         Bronson: "Yeah."
         Driver: "Where to?"
         Bronson: "Oh, I don't know. Wherever I end up, I guess."
         Driver: "Man, I wish I was you."
         Bronson: "Really?"
         Driver: "Yeah."
         Bronson: "Well, hang in there."                                                                                                                    
                                                                  Then Came Bronson (Intro) S1 (1969) - YouTube

Pekka Näränen, Harley-Davidson Sportster -moottorin historia, Kopteri 6/2021 
Road movie on elokuvalajityyppi, jossa päähenkilöt lähtevät kotoa road tripille -  mikä tyypillisesti muuttaa näkökulmaa heidän jokapäiväisestä elämästään. Road-elokuva – Wikipedia

Yleensä lähdetään autolla, kun mukana on kööri juonenkulun kannalta keskeisiä hahmoja. Mutta kaikkien tie vie -elokuvien (itse kääntäisin road movien näin...) äiti ja isä on Easy Rider (suomeksi Matkalla). Wikipedia kääntää nimen Rennon ratsastajan sijaan Helpoksi ratsastajaksi...). Easy Rider – matkalla – Wikipedia      
 
Ennen Bronsonin kaltainen vapaa ratsastaja - Then (be)came Destinaatiokuski

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Destinaatiokuskin automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehitetty. Mitäpä autolla tallissa tekisikään, liikkumaanhan on se luotu. Matkan voi tehdä spontaanisti tai suunnitellen.

Automatkailu alkoi heti, ja myöhemmin syntyi käsite road trip. Erottavatko nämä käsitteet matkatyypit toisistaan?  Moni haaveilee road tripistä, ja perinteisesti haaveeseen kuuluu auto tai moottoripyörä. Road tripin voi kuitenkin tehdä vaikka mopolla tai polkupyörällä. Tärkeintä on lähteminen.

Autolla pääsee kohteeseen, kuten pyörälläkin tuolla taustalla














        
Mitä on destinaatiomatkailu? Kulkuväline voi olla sinänsä mikä vain, kunhan lähtee. Voi olla tarkkakin suunnitelma kohteeseen tai löyhä pisteiden väli. Voi olla niinkin, että lähdetään vaan johonkin suuntaan. Tämä muoto lienee lähinnä klassisen road tripin käsitettä.

Mystery trip - meno kohteeseen, jossa vasta selvisi, että voi koeajaa Bemareita














    
Jokainen matka voi olla tarinan arvoinen, kun se kuvaa jotain tiettyä ajassa ja paikassa tapahtuvaa siirtymää. Se voi olla pitkä tai lyhyt. Erityiseksi se muuttuu, jos se on seikkailu, lomamatka tai päähänpistosta saatu tavoitteellinen urakka, mitä vain. 

Helsinki on hetkisen kaunis - ihan vaan ikäpoikkeuslupaopetuksen yhteydessä spontaani automatkahan tästäkin syntyi

Työhön liittyy myös matkoja. Niitä voi sinänsä hyödyntää elämyksellisiin poikkeamiin. Tai sitten käy vaikka näin; tarkoitus oli vain katsastaa erästä aluetta tapahtumakäyttöön. Mentiin vähän pitemmälle, yrittäjän kanssa päädyttiin Lantikalla laavulle, jossa puolestani kohtasin erään henkilön, jonka kanssa turistiin työasiaa... Ja syötiin paistettua makkaraa... Mikä työmatka? Elämyshän se oli...

Landella laavulla Land Roverilla

Ja matkahan voi olla sellainen, että sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Joskus myös sattuma kuljettaa...

Asutossa matkustajanakin voi kokea elämyksiä - takana vanha Chrysler Sebringini...oi niitä aikoja (lue: autoja)...

Automatkailu oli yleinen ja merkittävä tapa reissata viimeistään 1950-luvulta lähtien. Varsinkin kotimaan matkailu oli suosittua. Niin meillä kuin muuallakin. Perhe tai kaveriporukka oli media itsessään. Mentiin, otettiin valokuvia ja ajettiin pitkät pätkät. Tarinoita kerrottiin, kuvia katseltiin, niitä muisteltiin ja niitä kuunneltiin. Kyllä nykyisinkin selfie-aikakaudella muistokuvia otetaan...

Energiaa vanhoilta huudeilta - Destinaatiokuski poseeraa kohteiden välillä

Koneromanttinen kun olen - ja vielä ajaminen jaksaa innostaa, toteutan mielelläni reissuja Destinaatiokuskina.

Käyn paikoissa, joissa voi vierailla autolla. Tässäpä ytimekkäästi sisällön idea. Destinaatiokuski siis toteuttaa matkan, käy kohteessa ja tekee sisältöä - itselleen tai eri osapuolten käyttöön. 

Destinaatiokuski - Kohteena matkakohde

Destinaatiokuski lähtee matkalle, jossa kohteesi ja brändisi on keskiössä. Ajetaan autolla, käytetään autoilun ja automatkailun palveluita. Ne näkyvät sisällössä ja tekemisessä. Alueiden ja paikkakuntien toimijat ovat keskeinen osa yhteistyökumppanuusverkkoa, ja samalla sitovat kohteet sekä niihin liittyvät yhdisteet keskiöön.

"Kun on kerran lähtenyt tien päälle, sinnehän halajaa aina uudestaan" (Destinaatiokuski)

Lisätietoja, ideoita ja matkaseuraa tarjoaa: timo.nousiainen@trafiikkimaikka.fi, 041 314 8109

#destinaatiokuski #kohteenamatkakohde #destinaatiomatkailu #roadtrip #mysterydriving #mysterytrip #koneromantiikka #ajoneuvoentusiasmi #brandomaatti

Destinaatiokuskin automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehit...