Ennen vanhaan automatkailu oli uutta ja ihmeellistä Suomessa. Kerronta ja kieliasu joukkotiedotusvälineissä sekä lehdistössä ajan henkeä mukailevasti oli perin ylevää. Sukualbumeihin otettiin kuvia, joissa auto (lue: automobiili) oli keskeisesti mukana.
Jossain määrin riitti kuvaus missä ollaan tai mitä kuvassa näkyy. Ajoneuvo ja ihmiset olivat usein maiseman ja destinaation ohella pääroolissa. Aikansa matkaselfieitä nämä olivat.
|
Pohjois-Karjalan museo - neljä naista seisomassa tien vieressä aidan edessä, taustalla ehkä Laatokan rantaa? Toinen oikealta on Greta Turkama, keskeisesti kuvassa oikealla apteekkari Väinö Turkaman (Durchman) perheen auto,Packard, Viipurin läänin rekisterinumerolla V-2745
|
Kotimaanmatkailu alkoi autojen lisääntymisen johdosta kukoistaa 1950-luvulla. Maatilamajoituspaikkoja, huoltoasemia ja motelleja käytettiin vilkkaasti. Niitä myös dokumentoitiin. Usein auto oli keskeisesti kuvassa.
|
Erkki Voutilainen 1958 - Museovirasto - Punkaharjun lomakylä Punkaharjulla 20.8.1958 ja auto (Glas Isar) myös kuvassa |
Luonnollista oli, että myös liikenteen ja autoilun kuvaaminen kehittyi dokumentaarisen ja historiallisen taltioinnin suuntaan. Suomessa oli kuvaajia, joilla oli oma spesifi tulokulma. Nuo kuvat kertovat nyt menneestä ajasta, muistoista ja yhteiskunnan kehityssuunnista.
"Erkki Voutilainen kuvasi maaseudun muutosta. Hänen 1950-1960-lukujen tuotantonsa tallentaa suomalaista maataloutta perinteisen elämäntavan ja rakennemuutoksen kynnyksellä. Kuvat kertovat elämästä perheviljelmillä, ihmisistä työnsä ääressä maanviljelyn ja karjatalouden eri aloilla, maaseudun arjesta ja juhlasta, liikenteestä ja vähitellen kaupungistuvasta ja teollistuvasta elinympäristöstä." Maaseutu menneen ja tulevan välissä - Museovirasto |
Voutilainen, Erkki, kuvaaja 1963, Museovirasto |
Kuvassa on keuliva Petteri (Bedford). Erkki Voutilainen on taltioitunut arkisen, mutta erityisen näkökulman. "Sokerijuurikassadon korjuuta käsin märällä pellolla Ämpärpään tilalla Anjalankosken Ummeljoen kylässä 15.10.1963. Kuorma-auton lavalle lastattu sokerijuurikaskuorma on saanut kuorma-auton etuosan nousemaan ilmaan."
Räshid Nasretdin ikuisti uransa aikana urheilutapahtumia, päivittäistä elämää sekä suomalaisia- ja kansainvälisiä merkkihenkilöitä. Oheisessa kuvassa ulosajo Eläintarhan ajoissa Helsingissä 1950-luvulla. Räshid Nasretdin – Wikipedia
|
Katse Helsinkiin - Volker von Boninin valokuvia (Helsingin kaupunginmuseo ja Kustannusosakeyhtiö Otava, 2023) |
Tunnettuja Helsingin liikennettä ja katuelämää kuvanneita tekijöitä olivat Volker von Bonin sekä Simo ja Eeva Rista. Finna.fi-palvelusta löytyy helmiä ja ainutlaatuisia kuvia.
|
von Bonin, Volker, valokuvaaja 1966, Helsingin kaupunginmuseo |
Joskus kuvauskohde saattoi olla hyvinkin läheinen. Valokuvaaja Volker von Boninin perheen vapunviettoa. Rouva Gisela von Bonin ja poika Eiran rannassa. Oikealla Renault Dauphine -henkilöauto.
von Bonin, Volker, valokuvaaja 1960, Helsingin kaupunginmuseo
Kuvateksti: Liikennettä Lauttasaaren sillalla. Taustalla oikealla Suomen Kaapelitehdas. Myös Julius Tallberg Oy:n varasto näkyy. Ajoneuvot kuvan etualalta taaksepäin lukien: Volvo Amazon, Skoda 440, Chevrolet vm. 1956.
Eeva ja Simo Rista dokumentoivat isojen rakennushankkeiden takia katoamassa olevia maisemia varsinkin Helsingin pohjoisilta, koillisilta ja itäisiltä alueilta.
|
Rista, Simo, valokuvaaja 1973, Helsingin kaupunginmuseo |
Kuvateksti: Autonrämiä puutalon edessä sekä pihalla Viertolantiellä lähellä Päivöläntien risteystä Tapanilassa.
|
Rista, Eeva, valokuvaaja 1971, Helsingin kaupunginmuseo |
Kuvateksti: Kluuvi, Mannerheimintie. Autoja ja jalankulkijoita ruuhka-aikaan Mannerheimintiellä. Etualalla Citroën ID20 ja Toyota Corona. Taustalla Eduskuntatalo. Näkymä Stockmannin tavaratalon suunnalta luoteeseen.
Lisää aiheesta:
Lehtikuva 70 vuotta: Kamerankäyttöä myytiin kansalle some-ajastakin tutuin argumentein jo yli sata vuotta sitten - STT
Finna.fi – Kulttuurin ja tieteen aarteet yhdestä osoitteesta | Finna.fi
Volker von Boninin retrospektiivinen valokuvanäyttely vie katseen eilisen Helsinkiin - Hakasalmen huvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti