Vappuajelu kuuluu vappuun. Ajelukulttuuri on kehittynyt sadan vuoden aikana hevosvetoisista kulkupeleistä motorisoituihin. Aikoinaan oli harvinaista ryhmissä ajelu - autolla. Mentiin paikasta a paikkaan b, joko reittiä pitkin tai suoraan kohteeseen. Merkkejä tästä on sadan vuoden takaa.
Työväki marssi, joten kyytikulttuuri syntyi kaupunkeihin ylioppilaiden parissa, Helsinki etunenässä. Vossikka- eli vuokrahevosrattaiden kyyti oli vuosisadan alussa pääsääntöinen kulkuneuvo, jolla ylioppilaat kulkivat vappuna.
|
Ne, joilla oli sata vuotta sitten auto, mentiin poka päällä - vappurekvisiitta mukana (is.fi, linkki alla) |
Vappua on juhlittu perinteisin menoin Helsingissä jo 1800-luvulla – katso upeat kuvat vuosien takaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Vappukulkueet saattoivat olla aikoinaan hassun hauskoja, kuten teekkareilla vuonna 1951.
Aikamatka vapun juhlintaan | Yle Areena
Epätavallisilla liikennevälineillä kaupungissa ajaminenkin on kuulunut suomalaiseen vappuun. Nyttemmin vanhoilla ajoneuvoilla ajaminen on iskostunut selkeäksi perinteeksi. Toisilla paikkakunnilla ovat paraatit lisääntyneet. Myös erityiset kokontumiset tai reittiajot ovat yleistyneet.
Vuonna 2023 Vaasassa yhdistettiin automuseon kauden avaaminen ja paraati hienosti.
Keurusselän ympäri ajetaan 11. kerran 1.5.2024, kohteena Mäntässä Myllyranta.
|
Myllyrannassa Mäntässä nähdään vapunpäivänä 1.5. monenlaista kulkupeliä, kun Keurusselän ympäriajo järjestetään 11. kerran. (Ilkka Partanen/Arkisto, Suur-Keuruu) |
"Nuorille oma ajo-osasto – Keurusselän ympäriajo kokoaa autoilijoita järven kahta puolen."
(suurkeuruu.fi, 27.4.2024)
Ennen vanhaan, kun autojen vakuutukset olivat sidottuja kalenterikuukauden pituiseksi mimissään, vappu oli varsinkin harrasteautoilussa käynnistäjä.
"Taas lähestyy aika jolloin harrasteautoja kaivellaan esiin latojen kätköistä."
Vanhat autot kuuluvat luonnollisena osana vappuun.
Yksi hauska ja iloisuutta vahvistava tekemisen muoto on ihan vaan huviajelu vappuna. Siis ihan vaan lähteä open road ja bonuksena joillakin open roof.
|
Katto avoinna - siitä alkaa ajokausi |
Ja jos ei vappuna ehdi ajelemaan, Lahdessa on vapun jälkeisenä viikonloppuna Classic Motor Show. Sinne voi lunkisti ajella - ja laventaa vappuajelun käsitettä.
Lahdessa parkkipaikallakin on tunnelmaa.