Destinaatiomatkaajat

lauantai 27. tammikuuta 2024

Tien päällä matkustamisessa ja automatkailussa voi nähdä sekä kokea mitä vaan.

Suomessa on matkattu vuosisatoja. Tiet ja kulkureitit ovat käsitteellisesti määritelty jo ammoin. Hevosajasta siirryttäessä autoaikaan, on muuttunut vain tietyypit ja ajoneuvojen kulkutaso - nopeus.

Kehitys alkoi Suomessa 1200-luvulla. 1500-luvulla kehittyi majatalo- ja kievarikulttuuri.

"Koska matkustaminen oli hidasta joutui kulkija yleensä turvautumaan kestikievareiden palveluihin lyhyehköilläkin matkoilla. Maantie olikin maantie vasta kun kyyti- ja majoituspalveluiden verkko oli järjestetty." (Tien päällä, Uudenmaan liiton julkaisuja, E 132 - 2014)

Sattuu ja tapahtuu, aina kun on liikkeellä - tien päällä. Tietarinat ovat tärkeitä jokaisella aikakaudella, ja jokaiselle tiematkaajalle. 

Gransin kievari (KAMU Espoon kaupunginmuseo)


















"Eversti Carlstedt reklamoi Gransista tammikuussa 1871: ”Kyytihevonen Gransin kestikievarista tultaessa laiska ja äksy, minkä vuoksi jouduin viipymään matkalla yli laillisen ajan peninkulmaa kohden”."

Tien päällä kokee ja näkee Suomessa yhtäältä kummastelun aiheita, joskin myös kaikenlaisia mieleen painuvia elämyksiä. Joskus tie vie nostalgiaan, kaipuuseen menneeseen aikaan.

"Kotimatkalla poikkeamme Ähtäriin etsimään Mini-Suomen jäänteitä. Tunnetun eläintarhan rinnalla toimi 1980-luvulla aktiviteettipuisto, jonka erityisenä vetonaulana oli Suomen kokeminen pienoiskoossa. Ajelemme vuokra-autolla metsäisiin umpikujiin ympäri sliipattua golfkenttää. Löydämme kokonaisen hylätyn lännenkylän, mutta sekään ei saa meitä innostumaan. Ei jälkeäkään Mini-Suomesta. Pelkkiä viihtymisen muistoja, muodottomia, haihtuvia oloja..."                                                              (Joutoretki, Jantso Jokelin & Touko Hujanen, Like Kustannus 2022)

Joskus Destinaatiokuski käveli vanhoissa maisemissa työmatkan yhteydessä Uudessakaupungissa. Vanha opinahjo oli kadonnut...uuden rakennuskompleksin tieltä.

Nuorentavalle aikakaudelle - mielen paluu iltalukion aikaan 1988-1989...















Aina muistot eivät ole hyviä. Tien päällä voi varautua vaikka mihin.

"Jyväkylä. Joutsa. Tuttu ja tasainen nelostie. Kuski on hereillä, mutta muu joukkue on vajonnut ruoanjälkeiseen uneliaisuuteen. Kunnes. Jotain rysähtää ja kolahtaa auton alla. Tölkkimies (hippipaku Tölkin vastuullinen kuljettaja) kiroaa kovaa, hidastaa rajusti ja liu'uttaa auton nopealla liikkeellä tiensivuun. Ehdin nähdä, miten irrallinen rengas rullaa ohitsemme ja kaartaa penkkaan."                        (Aikuinen nainen ratissa, Noora Jokinen, Atena Kustannus Oy 2020)

Tien päällä kohtaa valitettavasti silloin tällöin onnettomuustilanteita ja matkanteon päätepisteitä raatoineen.

Ruttuiset malmikasat Malmilla, Helsingissä

"Tien päällä on tärkeää tietää, missä käydä tankkaamassa auto ja vatsat, mitä kohteita ei kannata jättää instagrammaamatta matkan varrella ja missä on pakko pysähtyä matkamuisto-ostoksille."    Roadtripillä Suomessa: 40 x parhaat taukopaikat | Matkamessut 17.-19.1.2025 (messukeskus.com)

(Kuva Readme.fi)
Elämyksiä ja yllättäviä löytöjä, niitä teiden varsilla on yllin kyllin - varsinkin kesä-Suomessa. Jotkut ovat auki talvellakin. Destinaatiokuski suosittelee Kasvihuoneilmiötä myös. Viimeksi taisi mukaan tarttua neuvostoliittolaisen kuorma-auton pienoismalli, saksalainen armeija-t-paita ja munkkeja...  KASVIHUONEILMIÖ (kasvihuoneilmio.fi)

"Jos satut autoilemaan kohti Saloa Helsingin suunnasta, pysähdy tässä uniikissa “elämysten ihmemaassa”, kuten paikka itseään kuvailee. Krääsää shoppailtavaksi on joka lähtöön – aivan joka lähtöön. Kokonaisuus ja miljöö on itse koettava. Myös kahvila." (Kasvihuoneilmiö, Palomäentie 2, Nummi) (Matkaopas - päiväretket, roadtripit, Tripsteri; Siru Valkeala & Paula Kultanen Ribas, Readme.fi 2023)

Joskus vaan sitä lähtee tien päälle kelillä kun kelillä. Tärkeä huomio tien päällä on se, että jokaiselta reissulta jää muistoja ja kokemuksia, kun oikein oivaltaa.

Tässäkin valmiutta on kohotettu - lähteä jonnekin Relluttelemaan 

Jo muinaiset kuorma-autoilijat...

Magirus-Deutzin dieselin ilmajäähdytys on pysyvästi huipussaan

Joskus vaan ei onnistu millään. Destinaatiokuski ei ole ollut koskaan oikeana hetkenä paikalla Lahdessa, kun Hartwallin vierailukeskus olisi ollut avoinna. www.hartwall.fi/ota-yhteytta/hartwall-oy/vierailukeskus-panimomyymala/
Saahan sitä matkamuistokuvan kohteessa käymättäkin (kuvassa tehdaskompleksi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Destinaatiokuskin automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehit...