Asuminen tien päällä on kasvussa, onhan se toimiva tapa kokea vapauden tuntua ja road trip -fiilistä. Kotonaan - matkailu- tai retkeilyautossa.
Suomessa retkeilyautojen määrä on moninkertaistunut 2010-luvulta lähtien. Samalla on karavaanariaate levinnyt nuorempiin ikäryhmiin juurikin retkeilyautoilun kasvun myötä. Nuoret ovat myös kertoneet avoimemmin asumisestaan ja asioista, jotka ovat johtaneet tähän ratkaisuun - lähteä asumaan pyörien päälle.
Ennen oli erikoisempaa asua tien päällä matkailu- tai retkeilyautossa. Kulkurin tai epämääräisyyden statusta tarjottiin - niiden toimesta, jotka eivät oivaltaneet, että riippumattomuutta ja vapautta ensisijaisesti liikkuvassa asumismuodossa haettiin.
Nelipyörävetoisella matkailukalustolla pääsee on road ja off road |
Retkeilyautoja on suhteellisen helppo ollut rakentaa itsekin. Mikä onkaan tämä vapautta ja halua nähdä maailmaa omilla ehdoilla synnyttänyt kulkuneuvo?
"Retkeilyauto on autoverosta vapautettu matkailuauto (M1-luokan henkilöauto), joka on rakennettu normaalin pakettiauton sisätiloja muuttamalla asumiskäyttöön, ja joka täyttää verottomalle matkailuautolle asetetut määräykset."
(Retkeilyautojen suosiolle on syynsä, Antti Siljamäki, Caravan 1/2022)
Copyright kuva ja slogan Adria, "Jos etsit vapautta ja seikkailuja, retkeilyauton omistaminen on loistava valinta" |
Lisäksi Instagram-, Youtube- ja podcast -alustat ovat luoneet tästä matkailumuodosta mielenkiintoisen ilmiön.
Tien päälle muuttamisessa on monesti kyse elämänmuutoksesta, unelmasta tai puhtaasti kokeilunhalusta. Rohkeus ja itsensä etsiminen sekä once in the lifetime -asenne korostuvat myös.
"Kun aloin punnita uusiksi unelmiani, havahduin surulliseen tosiasiaan, ettei koti idyllisessä perhelähiössä, 9-17-arki stressaavassa työympäristössä ja konfliktiherkkä suhde olleet tehneet minua onnelliseksi enää aikoihin."
(Kotona tien päällä, Jenni Ala-Keskikylä, Caravan 1/2022)
Retkeilyauto taipuu moneksi - myös toimistoksi.
Paljon on videoita, kanavia ja blogeja siitä, miten vanha pakettiauto muuttuu retkeilykäyttöön sopivaksi.
Matkailuautoaatteen voi ottaa haltuun myös isosti.
Fiatin mentävä säilytys- ja kuljetusratkaisu |
Hyvää motivaatiota ja mietintää lisäävää aineistoa on paljon. Tässä kaksi.
Mitä tekikään Aino Huilaja? Siitä saa selvän tv-ohjelman kautta.
"Satuin näkemään ja tapaamaan ihmisiä, jotka asuivat pakettiautoissaan. Siitä se ajatus sitten pikkuhiljaa lähti, ja olin aika nopeasti googlailemassa käytettyjä pakettiautoja. Tällainen ratkaisumalli tuli vähän niin kuin taivaan lahjana omalle kysymykselle siitä, että elänkö oikeanlaista elämää."
(Aino Huilaja: Van Life – Elämäni roadtrip)
Dokumentaarinen Van Life – Elämäni roadtrip -sarja alkaa maaliskuussa - Caravan-lehti
Kuva Jerry Ylkänen/YLE |
"Olen kaukana kotoa ja aina kotona. Minne ikinä painan mun pään. Olen kaukana kotoa ja kotonani. Sitä ainutta etsimään jään." (Diandra: Koti)
Mitä laulussa etsitään? Vapautta? Toista ihmistä? Vai unelmia toteutettavaksi - elämää tien päällä?
Jokaisella meillä on unelmia - niin Destinaatiokuskillakin...
#tienpäällä #tievie #asuntoautossa #pakuelämää #destinaatiomatkailu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti