Destinaatiomatkaajat

tiistai 20. helmikuuta 2024

Joskus kohde on ihan silmin nähden lähellä - liikenne valokuvissa.

Ennen vanhaan automatkailu oli uutta ja ihmeellistä Suomessa. Kerronta ja kieliasu joukkotiedotusvälineissä sekä lehdistössä ajan henkeä mukailevasti oli perin ylevää. Sukualbumeihin otettiin kuvia, joissa auto (lue: automobiili) oli keskeisesti mukana.

Jossain määrin riitti kuvaus missä ollaan tai mitä kuvassa näkyy. Ajoneuvo ja ihmiset olivat usein maiseman ja destinaation ohella pääroolissa. Aikansa matkaselfieitä nämä olivat.

Pohjois-Karjalan museo - neljä naista seisomassa tien vieressä
aidan edessä, 
taustalla ehkä Laatokan rantaa?
Toinen oikealta on Greta Turkama, 
keskeisesti kuvassa oikealla
apteekkari Väinö Turkaman (Durchman) perheen auto,
Packard,
Viipurin läänin rekisterinumerolla V-2745















Kotimaanmatkailu alkoi autojen lisääntymisen johdosta kukoistaa 1950-luvulla. Maatilamajoituspaikkoja, huoltoasemia ja motelleja käytettiin vilkkaasti. Niitä myös dokumentoitiin. Usein auto oli keskeisesti kuvassa.

Erkki Voutilainen 1958 - Museovirasto - Punkaharjun lomakylä Punkaharjulla 
20.8.1958 ja auto (Glas Isar) myös kuvassa










Luonnollista oli, että myös liikenteen ja autoilun kuvaaminen kehittyi dokumentaarisen ja historiallisen taltioinnin suuntaan. Suomessa oli kuvaajia, joilla oli oma spesifi tulokulma. Nuo kuvat kertovat nyt menneestä ajasta, muistoista ja yhteiskunnan kehityssuunnista.

"Erkki Voutilainen kuvasi maaseudun muutosta. Hänen 1950-1960-lukujen tuotantonsa tallentaa suomalaista maataloutta perinteisen elämäntavan ja rakennemuutoksen kynnyksellä. Kuvat kertovat elämästä perheviljelmillä, ihmisistä työnsä ääressä maanviljelyn ja karjatalouden eri aloilla, maaseudun arjesta ja juhlasta, liikenteestä ja vähitellen kaupungistuvasta ja teollistuvasta elinympäristöstä." Maaseutu menneen ja tulevan välissä - Museovirasto

Voutilainen, Erkki, kuvaaja 1963, Museovirasto

Kuvassa on keuliva Petteri (Bedford). Erkki Voutilainen on taltioitunut arkisen, mutta erityisen näkökulman. "Sokerijuurikassadon korjuuta käsin märällä pellolla Ämpärpään tilalla Anjalankosken Ummeljoen kylässä 15.10.1963. Kuorma-auton lavalle lastattu sokerijuurikaskuorma on saanut kuorma-auton etuosan nousemaan ilmaan."

Räshid Nasretdin ikuisti uransa aikana urheilutapahtumia, päivittäistä elämää sekä suomalaisia- ja kansainvälisiä merkkihenkilöitä. Oheisessa kuvassa ulosajo Eläintarhan ajoissa Helsingissä 1950-luvulla. Räshid Nasretdin – Wikipedia

Katse Helsinkiin - Volker von Boninin valokuvia
(Helsingin kaupunginmuseo ja Kustannusosakeyhtiö Otava, 2023)

Tunnettuja Helsingin liikennettä ja katuelämää kuvanneita tekijöitä olivat Volker von Bonin sekä Simo ja Eeva Rista. Finna.fi-palvelusta löytyy helmiä ja ainutlaatuisia kuvia.

von Bonin, Volker, valokuvaaja 1966, Helsingin kaupunginmuseo
Joskus kuvauskohde saattoi olla hyvinkin läheinen. Valokuvaaja Volker von Boninin perheen vapunviettoa. Rouva Gisela von Bonin ja poika Eiran rannassa. Oikealla Renault Dauphine -henkilöauto.

von Bonin, Volker, valokuvaaja 1960, Helsingin kaupunginmuseo

Kuvateksti: Liikennettä Lauttasaaren sillalla. Taustalla oikealla Suomen Kaapelitehdas. Myös Julius Tallberg Oy:n varasto näkyy. Ajoneuvot kuvan etualalta taaksepäin lukien: Volvo Amazon, Skoda 440, Chevrolet vm. 1956.

Eeva ja Simo Rista dokumentoivat isojen rakennushankkeiden takia katoamassa olevia maisemia varsinkin Helsingin pohjoisilta, koillisilta ja itäisiltä alueilta.

Rista, Simo, valokuvaaja 1973, Helsingin kaupunginmuseo

Kuvateksti: Autonrämiä puutalon edessä sekä pihalla Viertolantiellä lähellä Päivöläntien risteystä Tapanilassa.

Rista, Eeva, valokuvaaja 1971, Helsingin kaupunginmuseo

Kuvateksti: Kluuvi, Mannerheimintie. Autoja ja jalankulkijoita ruuhka-aikaan Mannerheimintiellä. Etualalla Citroën ID20 ja Toyota Corona. Taustalla Eduskuntatalo. Näkymä Stockmannin tavaratalon suunnalta luoteeseen.

Lisää aiheesta:

Lehtikuva 70 vuotta: Kamerankäyttöä myytiin kansalle some-ajastakin tutuin argumentein jo yli sata vuotta sitten - STT

Finna.fi – Kulttuurin ja tieteen aarteet yhdestä osoitteesta | Finna.fi

Volker von Boninin retrospektiivinen valokuvanäyttely vie katseen eilisen Helsinkiin - Hakasalmen huvila







lauantai 10. helmikuuta 2024

Destinaatiokuskin automatka päättyy destinaatioon.

Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehitetty. Mitäpä autolla tallissa tekisikään, liikkumaanhan on se luotu. Matkan voi tehdä spontaanisti tai suunnitellen.

Automatkailu alkoi heti, ja myöhemmin syntyi käsite road trip. Erottavatko nämä käsitteet matkatyypit toisistaan?  Moni haaveilee road tripistä, ja perinteisesti haaveeseen kuuluu auto tai moottoripyörä. Road tripin voi kuitenkin tehdä vaikka mopolla tai polkupyörällä. Tärkeintä on lähteminen.

Mitä on destinaatiomatkailu? Kulkuväline voi olla sinänsä mikä vain, kunhan lähtee. Voi olla tarkkakin suunnitelma kohteeseen tai löyhä pisteiden väli. Voi olla niinkin, että lähdetään vaan johonkin suuntaan. Tämä muoto lienee lähinnä klassisen road tripin käsitettä.

Mystery trip - meno kohteeseen, jossa vasta selvisi, että voi koeajaa Bemareita














    
Jokainen matka voi olla tarinan arvoinen, kun se kuvaa jotain tiettyä ajassa ja paikassa tapahtuvaa siirtymää. Se voi olla pitkä tai lyhyt. Erityiseksi se muuttuu, jos se on seikkailu, lomamatka tai päähänpistosta saatu tavoitteellinen urakka, mitä vain. 

Työhön liittyy myös matkoja. Niitä voi sinänsä hyödyntää elämyksellisiin poikkeamiin. Tai sitten käy vaikka näin; tarkoitus oli vain katsastaa erästä aluetta tapahtumakäyttöön. Mentiin vähän pitemmälle, yrittäjän kanssa päädyttiin Lantikalla laavulle, jossa puolestani kohtasin erään henkilön, jonka kanssa turistiin työasiaa... Ja syötiin paistettua makkaraa... Mikä työmatka? Elämyshän se oli...

Työmatkan yllätyksellisyys - off road

Tamperekin on hetkisen kaunis - ihan vaan ikäpoikkeuslupaopetuksen yhteydessä spontaani automatkahan tästäkin syntyi

Ja matkahan voi olla sellainen, että sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Joskus myös sattuma kuljettaa...

Nykyaikainen autoilu tarkoittaa rengasrikon yhteydessä sijaisautoa, jolla pääsee destinaatioon myös - näin tässäkin tapauksessa

Automatkailu oli yleinen ja merkittävä tapa reissata viimeistään 1950-luvulta lähtien. Varsinkin kotimaan matkailu oli suosittua. Niin meillä kuin muuallakin. Perhe tai kaveriporukka oli media itsessään. Mentiin, otettiin valokuvia ja ajettiin pitkät pätkät. Tarinoita kerrottiin, kuvia katseltiin, niitä muisteltiin ja niitä kuunneltiin. Kyllä nykyisinkin selfie-aikakaudella muistokuvia otetaan...

Nykyaikaisella nelivetoisella mukamas-maastoautolla mukamas-maastoajossa

Koneromanttinen kun olen - ja vielä ajaminen jaksaa innostaa, toteutan mielelläni reissuja Destinaatiokuskina.

Käyn paikoissa, joissa voi vierailla autolla. Tässäpä ytimekkäästi sisällön idea. Destinaatiokuski siis toteuttaa matkan, käy kohteessa ja tekee sisältöä - itselleen tai eri osapuolten käyttöön. 

Destinaatiokuski - Kohteena matkakohde (Kanta-Hämeen sydänmailla Iittalassa)

Destinaatiokuski lähtee matkalle, jossa kohteesi ja brändisi on keskiössä. Ajetaan autolla, käytetään autoilun ja automatkailun palveluita. Ne näkyvät sisällössä ja tekemisessä. Alueiden ja paikkakuntien toimijat ovat keskeinen osa yhteistyökumppanuusverkkoa, ja samalla sitovat kohteet sekä niihin liittyvät yhdisteet keskiöön.

"Kun on kerran lähtenyt tien päälle, sinnehän halajaa aina uudestaan" (Destinaatiokuski)

Lisätietoja, ideoita ja matkaseuraa tarjoaa: timo.nousiainen@trafiikkimaikka.fi, 041 314 8109

#destinaatiokuski #kohteenamatkakohde #destinaatiomatkailu #roadtrip #mysterydriving #mysterytrip #koneromantiikka #ajoneuvoentusiasmi #brandomaatti


lauantai 3. helmikuuta 2024

Oma laatuaika destinaatioon.

Viime vuonna MP-messujen blogi-päivityksen ajatus korostui yhteisestä laatuajasta. Tänä vuonna oma laatuaikani korostui, sillä sain olla kyydissä poikani ajaessa autoa. Ajokortti kun hänellä jo on. Matkalla Messukeskukseen kävimme kokeilemassa sporttista autoa hänelle - mahdollinen, muttei varma...

Kolmeen pekkaan sporttia kyydissä











Mikäpäs oli lauantaina 3.2.2024 ollessa, kun päivään mahtui kyytiläisen rooli. Messukeskuksen parkkitalo oli täynnä, joten sitä mentiin parkkiin Käpylän liikuntapuistoon. Ruuhkan tuntua.

Yhteinen laatuaika destinaatioon viime vuonna onnistui 3.2.2023.                

Destinaatiokuski - Kohteena matkakohde: Yhteinen laatuaika destinaatioon.

Jokaiselle jotakin kuvasi tänä vuonnakin hyvin messujen sisältöä. Moottoripyörien lisäksi oli esillä sähköisiä ja erikoisia kulkupelejä. Sähköpolkupyörät olivat isossa roolissa, ehkä liiaksikin.

Petrol Circus -osastolla oli vanhoja ja rakenneltuja helmiä. Yksityiskohdat, patina ja mielikuvitus kohtasivat koko rahan edestä. Nuorten rakentajien ajopelit korostuivat määrällisesti, mutta myös laadullisesti. Osastolla oli tunnelma ja hyvä henki. 

Nuorta väriä - Betan uusi kuosi

Venytetty pikkumopo - Monkey "Lang"

Toisaalla rakenneltujen isojen pyörien laatu oli hyvä, mutta osastot olivat vajaita. Oli näyttelykortteja, mutta kohteet puuttuivat. Miksi? Nämä pistivät silmiin, kun eräässäkin pilttuussa oli paikka kolmelle, mutta oli vain yksi kohde. Kolme korttia...

Uusien pyörien vihreä väri metallinhohtoisena tai helmiäisvärillä oli muotia aivan selvästi. Myös enduroiden määrä oli laaja merkillä kuin merkillä. Yksi mielenkiintoisista oli Royal Endfield Himalayan -enskapyörä. 

Sähköisyys näkyi myös, mutta erityisesti se korostui sähköisissä polkupyörissä. Näillä oli koeajorata, johon oli panostettu. Lasten ja nuorten ilo näkyi, kun eri laitteita kokeilivat. Niin poikanikin.

Taustalla pojat painavat menemään, ja minulla on lippis-narikan rooli vain...

Yksi mieleenpainuvista peleistä oli vakuuttavan näköinen ja isokokoinen Can-Am Maverick R - yli 50.000 euron nelipyöräinen maastoajoon tarkoitettu vekotin. 

Maverick R on villipeto 240 hevosvoiman Rotax turbo 999 -moottorilla

Muutama asia jäi Destinaatiokuskin mieleen.

Reissun päällä - on tour

Fanticin osastolla oli hauskoja pelejä - Caballero ihastutti

Rakennettujen aatelia - Jawa uniikilla tyylillä

Lähteminen takaisin tyhjällä vatsalla oli estettävä. Taas HPK tarjosi avun. HPK? Jääkiekkoa eli Hämeen parasta kiekkoa? Ei, vaan Haagan parasta kebabia. Haagan Pizza & Kebab - Helsinki - Online tilaus | 10% BONUS | Vanha Pizza Service (haaganpizzakebab.fi)

HPK - Haagan parasta kebabia

On mukava julkaista annoskuva blogiin. Kuinkas kävikään? Nälkä oli ja hieman annoksesta katosi, mutta kuva saatiin. Kebab on aina tuoretta, jogurtin maku kivan makeaa, ja salaattiakin on (toim. huom. oli).

HPK ja Iskender kebab - hieman aloitetussa annoskuvassa

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Viimeinen kuulutus automatkalle - V8-moottorilla.

 

Chevrolet, Dodge ja Ford ovat perinteisiä amerikkalaisia autobrändejä. Ne tekevät perhe- ja hyötyautoja. Kohta ne eivät valmista enää amerikkalaiseen road trip -kulttuuriin kuuluvia matka- eli muskeliautoja. Historiassa on lukuisia muistoja virstanpylväistä, jotka nostivat ns. poniautoluokan (pony car) menestykseen. 

Ford Mustang on se klassikko, jota on kiittäminen kohta ehtyvästä 60-vuotisesta perinteestä. 1970-luvun öljykriisi kuoppasi hetkellisesti ajatuksen näistä äänekkäistä, tehokkaista ja nopeista V8-polttomoottorisista urheiluautoista. 

Nyt vain ollaan tultu viimeiselle virstanpylväälle. Nopeat viimeiset polttomoottori-Dodget ovat jo hupenemassa. Ford Mustang ja Chevrolet Camaro porskuttavat vielä - hetken.

Chevy Camaron kuudenteen mallisukupolveen päästiin
- sitten polttomoottori-muskeliautoilu jää historiaan (Chevrolet)


















Following the imminent demise of the (gas-powered, at least) Dodge Challenger and Charger, pony car aficionados will soon have one more reason to pour one out: Chevrolet has announced that 2024 will mark the final year for the iconic Camaro in its current form.

Destinaatiokuskin ensimmäinen muisto muskeliautosta on, kun pääsin kyytiin kesällä 1977 kymmenvuotiaana takapenkille kaverin isän - muistaakseni 1970-luvun alun (2. mallisukupolvi) - Camaroon. Leveän sivuikkunan ollessa auki, istuessani Matin isä-Eskon takana, koin Mäntän Kauppakadulla kiihdytyksessä henkeni salpautuvan. Ja siinä oli vain V6...Oliko turbo, siitä taidettiin puhuakin...?

Tunne tulee koneromantikolle väkisinkin pintaan, kun tällaisia aikakausia on päättymässä. Tai muuttumassa...sähköiseksi?

Last call. Yhdet vielä, ja sitten lasku. Ajat muuttuvat, tapahtuvat.
Termejä ja sanontoja on monia, yhteen asiaan. Vielä ehtisi, kun kohta on myöhäistä.
Auto Bildin aikakauden päätösmatka New Yorkista Washingtoniin. Dodge Challenger Swinger - viimeinen mahdollisuus Hemi-V8-polttomoottoriin.
"Painan vielä kerran kunnolla kaasupoljinta voidakseni aistia Hemi-V8:n raa´an voiman kaikilla aisteillani. Sitten kaikki on ohitse. Nousen Challengerista. Kaikella on aikansa." (Hauke Schrieber, toimittaja, Auto Bild)
Ajaja menettää tulevaisuudessa historiansa tällaisten dinosaurusten kadotessa. Ikävähän jää, ääniä ja voimaa sekä asennetta...
Kaari Utrion mukaan (ja E. Hemingwayn romaanin nimi) Kenelle kellot soivat perustuu seuraavaan. Se on alunperin englantilaisen 1600-luvun kirjailijan John Donnen lause, jossa muistutetaan kuolevaisuudesta. Älä kysy, kenelle kellot soivat, sillä ne soivat sinulle.

Ajajan kellot soivat, kuuletko...?

Muisto vain jää (Auto Bild Suomi 1/2024)

Päivä kaunein sammuva on (Auto Bild Suomi 1/2024)


Mustang on entistäkin kovemmassa kiitolaukassa.

"The Dark Horse is a car you quickly feel at base with, and one that enjoys being driven quickly." (Dark star, James Taylor, evo #314)

Ajaminen radalla (evo #314 artikkelissa Charlotte "Roval", Pohjois-Carolina) ja maantiellä kuuluvat hyvään artikkeliin. Kovassa vauhdissa radalla ja nautinnollisella road tripillä maantiellä saa esiin vivahteita, joita auto tarjoaa ajajalleen. Taas kuva ja teksti kertovat...enemmän.

Ford Mustang Dark Horse laukkaa äänekkäästi (evo #314)




























Autovalmistajien sivuilta löytyvät nämä historialliset lauseet.

"Last Call will celebrate the end of an era with a few available appearance packages and some special models, inspired by some of the greatest releases over the years.” Welcome to Dodge Muscle | Updates, Social Media & More

2024 marks the last model year for the sixth-gen Camaro. To commemorate this milestone, Chevrolet is proud to introduce the Camaro Collector Edition. This once-in-a-generation package provides stand-out looks while paying tribute to the storied history of a legendary nameplate. 2024 Chevrolet Camaro Sports Car | Chevrolet Performance

"Whether you´re admiring its lines of living it up behind the wheel, the 2024 Mustang ® lineup is designed to raise your heart rate and keep it pounding." 2024 Ford Mustang® | Pricing, Photos, Specs & More | Ford.com

lauantai 27. tammikuuta 2024

Tien päällä matkustamisessa ja automatkailussa voi nähdä sekä kokea mitä vaan.

Suomessa on matkattu vuosisatoja. Tiet ja kulkureitit ovat käsitteellisesti määritelty jo ammoin. Hevosajasta siirryttäessä autoaikaan, on muuttunut vain tietyypit ja ajoneuvojen kulkutaso - nopeus.

Kehitys alkoi Suomessa 1200-luvulla. 1500-luvulla kehittyi majatalo- ja kievarikulttuuri.

"Koska matkustaminen oli hidasta joutui kulkija yleensä turvautumaan kestikievareiden palveluihin lyhyehköilläkin matkoilla. Maantie olikin maantie vasta kun kyyti- ja majoituspalveluiden verkko oli järjestetty." (Tien päällä, Uudenmaan liiton julkaisuja, E 132 - 2014)

Sattuu ja tapahtuu, aina kun on liikkeellä - tien päällä. Tietarinat ovat tärkeitä jokaisella aikakaudella, ja jokaiselle tiematkaajalle. 

Gransin kievari (KAMU Espoon kaupunginmuseo)


















"Eversti Carlstedt reklamoi Gransista tammikuussa 1871: ”Kyytihevonen Gransin kestikievarista tultaessa laiska ja äksy, minkä vuoksi jouduin viipymään matkalla yli laillisen ajan peninkulmaa kohden”."

Tien päällä kokee ja näkee Suomessa yhtäältä kummastelun aiheita, joskin myös kaikenlaisia mieleen painuvia elämyksiä. Joskus tie vie nostalgiaan, kaipuuseen menneeseen aikaan.

"Kotimatkalla poikkeamme Ähtäriin etsimään Mini-Suomen jäänteitä. Tunnetun eläintarhan rinnalla toimi 1980-luvulla aktiviteettipuisto, jonka erityisenä vetonaulana oli Suomen kokeminen pienoiskoossa. Ajelemme vuokra-autolla metsäisiin umpikujiin ympäri sliipattua golfkenttää. Löydämme kokonaisen hylätyn lännenkylän, mutta sekään ei saa meitä innostumaan. Ei jälkeäkään Mini-Suomesta. Pelkkiä viihtymisen muistoja, muodottomia, haihtuvia oloja..."                                                              (Joutoretki, Jantso Jokelin & Touko Hujanen, Like Kustannus 2022)

Joskus Destinaatiokuski käveli vanhoissa maisemissa työmatkan yhteydessä Uudessakaupungissa. Vanha opinahjo oli kadonnut...uuden rakennuskompleksin tieltä.

Nuorentavalle aikakaudelle - mielen paluu iltalukion aikaan 1988-1989...















Aina muistot eivät ole hyviä. Tien päällä voi varautua vaikka mihin.

"Jyväkylä. Joutsa. Tuttu ja tasainen nelostie. Kuski on hereillä, mutta muu joukkue on vajonnut ruoanjälkeiseen uneliaisuuteen. Kunnes. Jotain rysähtää ja kolahtaa auton alla. Tölkkimies (hippipaku Tölkin vastuullinen kuljettaja) kiroaa kovaa, hidastaa rajusti ja liu'uttaa auton nopealla liikkeellä tiensivuun. Ehdin nähdä, miten irrallinen rengas rullaa ohitsemme ja kaartaa penkkaan."                        (Aikuinen nainen ratissa, Noora Jokinen, Atena Kustannus Oy 2020)

Tien päällä kohtaa valitettavasti silloin tällöin onnettomuustilanteita ja matkanteon päätepisteitä raatoineen.

Ruttuiset malmikasat Malmilla, Helsingissä

"Tien päällä on tärkeää tietää, missä käydä tankkaamassa auto ja vatsat, mitä kohteita ei kannata jättää instagrammaamatta matkan varrella ja missä on pakko pysähtyä matkamuisto-ostoksille."    Roadtripillä Suomessa: 40 x parhaat taukopaikat | Matkamessut 17.-19.1.2025 (messukeskus.com)

(Kuva Readme.fi)
Elämyksiä ja yllättäviä löytöjä, niitä teiden varsilla on yllin kyllin - varsinkin kesä-Suomessa. Jotkut ovat auki talvellakin. Destinaatiokuski suosittelee Kasvihuoneilmiötä myös. Viimeksi taisi mukaan tarttua neuvostoliittolaisen kuorma-auton pienoismalli, saksalainen armeija-t-paita ja munkkeja...  KASVIHUONEILMIÖ (kasvihuoneilmio.fi)

"Jos satut autoilemaan kohti Saloa Helsingin suunnasta, pysähdy tässä uniikissa “elämysten ihmemaassa”, kuten paikka itseään kuvailee. Krääsää shoppailtavaksi on joka lähtöön – aivan joka lähtöön. Kokonaisuus ja miljöö on itse koettava. Myös kahvila." (Kasvihuoneilmiö, Palomäentie 2, Nummi) (Matkaopas - päiväretket, roadtripit, Tripsteri; Siru Valkeala & Paula Kultanen Ribas, Readme.fi 2023)

Joskus vaan sitä lähtee tien päälle kelillä kun kelillä. Tärkeä huomio tien päällä on se, että jokaiselta reissulta jää muistoja ja kokemuksia, kun oikein oivaltaa.

Tässäkin valmiutta on kohotettu - lähteä jonnekin Relluttelemaan 

Jo muinaiset kuorma-autoilijat...

Magirus-Deutzin dieselin ilmajäähdytys on pysyvästi huipussaan

Joskus vaan ei onnistu millään. Destinaatiokuski ei ole ollut koskaan oikeana hetkenä paikalla Lahdessa, kun Hartwallin vierailukeskus olisi ollut avoinna. www.hartwall.fi/ota-yhteytta/hartwall-oy/vierailukeskus-panimomyymala/
Saahan sitä matkamuistokuvan kohteessa käymättäkin (kuvassa tehdaskompleksi)

torstai 25. tammikuuta 2024

Tienpäällinen hyvinvointi vahvistaa road tripin elämyksellisyyttä.

Hyvinvointi-sanan merkityksiä synonyymit.fi-sivuston mukaan ovat: etu, hyötymukavuusiloinenonnellisuusterveyskukoistus

Voiko road trip olla hyvinvointimatka? Sisältyykö automatkaan ihanuutta ja autuutta?

Aurinko, pakkaspäivä ja tie vie


Hyvinvointia, iloa ja onnellisuutta on tarkasteltava subjektiivisesti. Autoilu ei kaikille välttämättä ole "the thing".  Ne, jotka automatkasta nauttivat, saanevat osansa mukavuudesta ja kukoistuksesta. Ja voihan tauko tai kohde luoda puitteet aidolle hyvinvoinnille ja terveydelle.

Hiljan eli vuoden 2023 alussa St1-ketju kehitti käsitteen tiehyvinvointi, tuoden hiihtomahdollisuuden ajoreitin varrelle tietyille taukopaikoille.

"St1:n asemaverkostoon kuuluvilla Shell Siilinjärvi-, Shell Äänekoski Hirvaskangas- ja Shell Kempele Zeppelin -asemilla on tehty asemien yhteyteen hiihtoladut, joiden ylläpidosta vastaavat paikalliset hiihtoseurat. Ideana on tukea erityisesti autoilijoiden tiehyvinvointia tarjoamalla tielläliikkujille virkistäytymismahdollisuuksia auton tankkauksen ja kahvitauon ohella. St1:n Ladulle tieltä -tempauksessa ovat mukana Suomen Hiihtoliitto sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry."
Tiehyvinvointia St1:n tapaan (kuva St1)

Itse ajaminen voi olla rauhoittavaa, ja maisemat kauniita. Silmä ja sielu lepäävät, kuten sanonta kuuluu.

Onko sillä edes väliä missä ollaan,
kun suomalainen maisema sykähdyttää?
(Taitaa olla kyllä Pirkkalassa Rajamäen silta)

Tauko on koko kehon vapaa-aikaa, ja kuljettaja matkustajineen voi huilia. Toisaalta kuljettajankin täytyy hyvinvointinsa vuoksi tankata.

King Kebab Mäkelänkatu, Helsinki
(salaatti kuljettajan hyvinvoinnin lisääjänä)

Joskus voi ottaa aikaa itselle. Kun on aikaa, voi pysähtyä ja olla hetki vain rauhallisessa paikassa.

Moottoritien vierestä voi löytää keskiyöllä taukopaikan matkalla lentokentälle,
ja samalla voi auton siivota vaikka roskista

Historia kertoo, milloin Suomessa automatkailusta tuli varteenotettavaa hyvinvointimatkailua.

"1970- ja 1980-luvuilla matkailu uudistuin yhä näkyvämmin. Oli saatava entistä suurempia elämyksiä: kylpylöitä, laskettelurinteitä, ohjelmapalveluita, ylellisyyttä." 
(Joutoretki, Jantso Jokelin & Touko Hujanen, Like Kustannus 2022)

Suomi on helppo matkailumaa (kuva Like Kustannus)

Destinaatiokuski - automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehit...