Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun

Destinaatiomatkailu - Road trip - Ajaminen

Destinaatiomatkaajat

torstai 30. tammikuuta 2025

Ennenkin mentiin - eikä meinattu.

Tie vie, sehän tiedetään sanontana - ja käytännössäkin. Tie vie siis jonnekin. Alkaen jostakin. Tie vie perille. Ennenkin mentiin - eikä meinattu. Mystiset moottorimarssijat matkasivat kuin road trip -aatteen oppikirjasta.

Elämä on huviajelu, joten miksipä ei - lähteä ja kokea ajajan ehdoilla ajamisen nautintoa erityisellä tiellä, tieosuudella tai reitillä?

Ennen oli paremmin? Ainakin pioneerihenki oli syvempää - nythän autoilu on jokapäiväistynyt. Toisaalta maailma on muuttunut - esimerkiksi klassisen Petsamon tai Neuvostoliiton matkailu on historiaa. Mahdotonta kokea enää...

      Auto Petsamon Kolttakönkäälle johtavalla maantiellä 
                   (Otso Pietinen 1939, Museovirasto)

Lapin reissu autolla. Nykyisin, kun vähän kun varautuu, niin sehän on helpohkoa. Sähköautollakin.
Ennen oli ennen. Petsamon matka ei ollut pala kakkua pelkästään mittasuhteiden valossa. Eikä ajassa; 1930-luvulla tai välirauhan aikana.
Kuvateksti ja ingressi Peerlessillä Petsamoon Mobilisti Seniorin kuvatekstistä:
"Jäämeren rannikko tuli maanteitse muun Suomen yhteyteen, kun 517 kilometrin mittainen tie Rovaniemeltä Petsamoon valmistui syksyllä 1929. Ajomatka Petsamonvuonolle vaati kestävyyttä sekä autoilta että turisteilta, mutta matkasuoritus oli vaivan arvoinen."
"Kilometripylväs näyttää, että Rovaniemelle on matkaa 415 km."
Peerlessillä Petsamoon, Vesa Pynnöniemi (Mobilisti Senior 3/2024)

Entä miten onnistui lähteä 100 vuotta sitten Hämeenlinnasta Pietarsaareen ja takaisin?
Mielenkiintoinen reissu on kiertää lenkki eli matkalta palataan toista kautta. Ei ollut leppoisaa kotimaanmatkailu tuolloin vuonna 1924 - road trip oli kokemus-, seikkailu- ja selviytymismatkailu. Miesjoukko lähti matkaan Hämeenlinnasta 29.7.1924 kahdella autolla (Opel ja Benz) Pietarsaareen ja takaisin. Ei ihan päivän reissu. Ja korjaustoimenpiteittä ei selvitty tuolloin... 

Vaikuttava ryhmä lähti matkaan kahdella autolla
(Mika Jaakkola, Hämäläisherrojen autoretki (Mobilisti Senior 4/2024)

"Sata vuotta sitten autonkuljettajalta vaadittiin muitakin taitoja, kuin B-luokan ajokortti, joten akselin irrottaminen paikan päällä ja sen oikaiseminen mukana olleilla työkaluilla mekaanikko Yrjö Suhosen avustuksella, sujui muitta mutkitta."
(Mika Jaakkola, Hämäläisherrojen autoretki (Mobilisti Senior 4/2024)

Hämeenlinna-Tampere-Pietarsaari-Pori-Hämeenlinna (Mobilisti Senior 4/2024)
Vaikka reissulla korjattiinkin kalustoa, pääsivät matkalaiset jo 3.8. kotiin Hämeeseen! (Mobilisti Senior 4/2024)

1990-luvulle tultaessa ja Neuvostoliiton lakattua olemasta, Karjalan matkoille löytyi kysyntää myös autoillen. Pikku hiljaa tieolot paranivat, joten matkailu oli enemmänkin seikkailu turvallisuuden kannalta.

         Entinen matkakoti Karjala Sortavalassa n. 1990-luvun alussa (Pohjois-Karjalan museo)

Mutta aiemmin... Lähteä nyt Jaltalla pitkälle road tripille. Se on kysynyt kanttia - Neuvostoaikana ja vielä omatoimimatkana. Näin tapahtui talvella 1966. Lainaukset ao. artikkelista.
"Ukraina ja sen mukana Krimillä sijaitseva Jalta oli pitkään osa Neuvostoliittoa. Epäluuloisen suurvallan alueella eivät ulkomaalaiset autoilleet, tai ainakaan helpolla ei lupia omatoimimatkailuun saanut. "
"Jaltojen pitämä 70 kilometrin matkanopeus herätti suurta huomiota. Eräskin hitaasti ajaneen kuorma-auton kuljettaja avasi vauhdissa oven, piti jalkaa kaasulla, nousi ulos astinlaudalle ja teki ristinmerkin nähdessään autojemme lähestyvän."
"Lumi on muuttunut rännäksi, huuhtelulaite tukkeutui ja ja pyyhkimet repeilivät. Turha turismi ja tutkimusvietti tuupertui taisteluun yhä voimistuvaa väsymystä vastaan."

Jaltalla Jaltalle, Janne Halmkrona (Mobilisti Senior 2/2024)

Kaukaiset paikat kiehtovat kotiseutuja enemmän...nykyäänkin.

Lisää samasta aiheesta:
Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Entisaikain kohdematkailu oli perin juurin muotokieleltään ylevää.
at tammikuuta 30, 2025 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Kuin Bronson - kuski destinaatiota etsimässä.

Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan itseliikkuva automobiili kehitettiin. Gottlieb Daimler kehitti samoihin aikoihin "moottoripyörän kantaisän". 

Automatkailu alkoi heti, ja myöhemmin syntyi käsite road trip. Erottavatko nämä käsitteet matkatyypit toisistaan?  Moni haaveilee road tripistä, ja perinteisesti haaveeseen kuuluu auto tai moottoripyörä. 
Tärkeintä on lähteminen.

Moottoripyörä on ollut aikojen saatossa vapauden symboli. Moottorimatkailu on kehittynyt kaikenlaisilla ajoneuvoilla tapahtuvaksi muodoksi rallatella kylien ja maanteiden raitteja.

Vapauden symbolina moottoripyörä on omaa luokkaansa. Kuin ratsastava cowboy, hevonen on vain vaihtunut konevoimaan. Termi riding käy kumpaankin lajiin - satulassa istutaan. Moottoripyöräily on nostettu osaksi yhden sukupolven yhteiskunnallista tutkiskelua. Elokuvagenressä on symbolisoitu vapauden kaipuuta ja glorifioitu aihetta - myös kulkua tien päällä.

Tuli mm. Bronson. Ja tietenkin koko sukupolven vapautta korostava Easy Rider.

"In order to renew his soul, Bronson becomes a vagabond searching for the meaning of life and seeking experiences that life has to offer." Then Came Bronson - Wikipedia

Sitten tuli Bronson (MGM Television)

Then Came Bronson (tv-sarja) toi ajattoman kesä- ja vapausfiiliksen. Ainakin kaksipyöräisillä. Ytimekäs teksti yhdistettynä kuvavirtaan, joka tukee sanomaa. 

         Dialogissa on kiteytetty #vapaus #uskallus #jämähdys oivasti.

         Driver: "Taking a trip?"
         Bronson: "What's that?"
         Driver: "Taking a trip?"
         Bronson: "Yeah."
         Driver: "Where to?"
         Bronson: "Oh, I don't know. Wherever I end up, I guess."
         Driver: "Man, I wish I was you."
         Bronson: "Really?"
         Driver: "Yeah."
         Bronson: "Well, hang in there."                                                                                                                    
                                                                  Then Came Bronson (Intro) S1 (1969) - YouTube

Pekka Näränen, Harley-Davidson Sportster -moottorin historia, Kopteri 6/2021 
Road movie on elokuvalajityyppi, jossa päähenkilöt lähtevät kotoa road tripille -  mikä tyypillisesti muuttaa näkökulmaa heidän jokapäiväisestä elämästään. Road-elokuva – Wikipedia

Yleensä lähdetään autolla, kun mukana on kööri juonenkulun kannalta keskeisiä hahmoja. Mutta kaikkien tie vie -elokuvien (itse kääntäisin road movien näin...) äiti ja isä on Easy Rider (suomeksi Matkalla). Wikipedia kääntää nimen Rennon ratsastajan sijaan Helpoksi ratsastajaksi...). 
Easy Rider – matkalla – Wikipedia  
   
Eino Poutiainen oli myös rento ratsastaja Solifer Exportilaan politikoidessaan 
Jytky 50 vuotta: SMP yllätti kaikki eduskuntavaaleissa 1970 | Apu
Ennen Bronsonin kaltainen vapaa ratsastaja - Then (be)came Destinaatiokuski

at tammikuuta 26, 2025 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Labels: Moottorimatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

lauantai 25. tammikuuta 2025

Satakaksikymmentä tarinaa - Destinaatiokuskin kynästä.

Satakaksikymmentä tarinaa - Destinaatiokuskin kynästä. Autoilu eli motoring on edelleen etunenässä.

Blogini on https://destinaatiokuski.blogspot.com/ ja myös Destinaatiokuski - Blogit.fi. Olen kirjoittanut autoilusta, destinaatiomatkoista ja likeisistä aiheista vuodesta 2022 alkaen.

Miksi kirjoitan?  Destinaatiomatkailu ja autoilu ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Ensimmäisen kirjoitukseni kuvaus on edelleen ytimessä.

"Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehitetty. Mitäpä autolla tallissa tekisikään, liikkumaanhan on se luotu. Matkan voi tehdä spontaanisti tai suunnitellen." Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Destinaatiokuskin automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

Miksi pidän autoilusta? Koneromantiikka, autourheilu ja autoilu vain kiinnostavat. Kiteyttäisinkö näin, kuten blogikirjoituksessani.

"Mitä koneromantiikka oikein on? Olisiko se tätä: nautintoa ja harrastuneisuutta konevoimalla kulkevasta ajopelistä? Se on kaikkea sellaista subjektiivista tunnetta, mitä saa nautintoa ropatessa ja fiksatessa ajopeliä. Se on ajamista ja reissaamista. Tai historiallista perehtyneisyyttä ja kiintymystä tavalla tai toisella ajamiseen ja ajokkiin. Oli se sitten klassikko, työjuhta tai kansanauto." Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Koneromantiikka - koneet ja vauhti ihanteena.

Kauppareissukin loihtii hymyn kareen kasvoille


Taas mentiin katsomaan silmäkarkkeja (Fittedfest 2024 Lahdessa)



















                                          Olen viestinyt ilmiöistä ja huomioista - olen puhunut ajokulttuurin puolesta. Syvemmin löytyy näiden toteamuksien ympärille asiaa kirjoituksissani. https://destinaatiokuski.blogspot.com

"Cruising elää vahvasti, ovathan auto- ja moottoritapaamiset kaikkinensa ihmiselle hyvästä."


"Tiet vievät. Niitä on maailma täynnä.
On isoja ja pieniä, uusia ja vanhoja.
Legendaarisia ja ihan tavallisia.
Väylää pitkin pääsee perille, ellei jää matkalle tai muuta suunnitelmaa."

"Road trip voidaan suomentaa sanoilla; ajomatka tai ajoreissu. Ollaan siis käsitteellisesti tien päällä. Tärkeää on ymmärtää, että reitti on juuri se, mitä ikinä keksiikin käydä katsomassa tai huomioida alun ja lopun välillä. Mikä on aito ja oikea road trip? Pitääkö ajoreissuun varautua tai ennakoida sitä kauan etukäteen? Vastaukset lyhyesti: road trip syntyy aina kun lähdet tien päälle. Oma aikataulu tai kohteet tuovat siihen luovuutta tai joustoa."
Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Road trip on aina mahdollista, kun ollaan matkalla - tien päällä.

"Kun on kerran lähtenyt tien päälle, sinnehän halajaa aina uudestaan kelillä kuin kelillä" (Destinaatiokuski)

"Kun on kerran lähtenyt pois tieltä, sinnehän halajaa aina uudestaan" (Destinaatiokuski)

Eihän se ole matka eikä mikään, jos ei jää tarinaa kerrottavaksi. Itse asiassa aina kun lähtee liikkeelle, kaikenlaista voi sattua ja tapahtua. Varsinainen reissu tien päällä, road trip tai muu konevoimalla tehty matka, on tarinan arvoinen. Eikös olekin?
Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Tarina konkretisoi ajamista destinaatiomatkalla.

"Jokainen matka voi olla tarinan arvoinen, mutta dokumentaarinen road trip kuvaa jotain tiettyä ajassa ja paikassa tapahtuvaa siirtymää. Se voi olla pitkä tai lyhyt. Erityiseksi se muuttuu, jos se on seikkailu, lomamatka tai päähänpistosta saatu tavoitteellinen urakka, mitä vain."                      
Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Dokumentaarinen road trip - kertomus tien päältä.

"Luulisi, että viidessäkymmenessä vuodessa voisi tulla muutoksia yhteen - jos toiseenkin asiaan. Harrastetaanko autoja ja autoiluun liittyviä asioita samalla intensiteetillä? Entäpä, onko vauhdin merkitys muuttunut ihmisten tarpeissa tai mielissä?"
Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Vauhtia ja glitteriä.

"Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jyskälä. Suurajot. Jyväskylän Suurajot. Tuhansien järvien ralli. Neste-ralli. Secto-ralli. Yhteinen nimittäjä on vuosikymmenestä toiseen jatkunut hurmio ja kansan huvi: MM-ralli. Joka vuosi on mukava kohdata ihmisiä ja kilpa-autoja luonnon helmassa."
Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun: Jyskälä vuodesta toiseen nostaa sykettä.

Seurueen kanssa Västilän maalipäässä vuonna 2024 (EK 11, Secto Rally Finland)

Vuodet ja tiet vievät - 57 mittarissa tätä blogitekstiä kirjoitettaessa

Olen skribenttinä käytettävissä - brändillesi tai ilmiöllesi.

Timo Nousiainen
Destinaatiokuski
+358 41 314 8109
timo.nousiainen@trafiikkimaikka.fi

P.S. Kun tärkeintä on päästä - ei vaan perille - vaan myös välille. Siksi pidän autoilusta.

Destinaatiokuski - matkan alusta loppuun. 

www.trafiikkimaikka.fi

at tammikuuta 25, 2025 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 23. tammikuuta 2025

Ajateltu road trip muuttuu joskus. Mitä siitä - varapläniä peliin!

Joskus ajateltu road trip -reissu muuttuu jostain syystä. Näin kävi tammikuisena lauantaina vuoden 2025 alussa. Ykköskohde meni puihin osittain. Kaksi varapläniä oli onneksi takataskussa.

Ajeltua tuli sovitusti Vantaalle sovittua idän ihmettä koeajamaan, mutta autoyksilö ei ollutkaan vielä rekisterissä! Ja yhteystietoni olivat kuulemma hävinneet. Oho! Joten tuntui, että tultiin turhaan. Vai tuntuiko sittenkään? Syntyikin kiva road trip -keikka kuitenkin.

Idän ihmettä ihmeteltiin näin ollen sisällä hetki vain



















Sitten varapläni: naapuriin kokeilemaan mikropatonkia - siis sähköistä Sitikka e-C3:a. Sillä tuli ajeltua - saaden selkoa ominaisuuksista lyhyellä koeajolla.

Uusi Citroën e-C3 on sähköinen ilmestys ulkoisestikin

"Joo, mukavaa ajoa, muttei mitenkään erityistä tehoreserviä tasaisesti kiihtyvä auto tarjonnut. Kiihtyvyys ja näppäryys ovat riittäviä arkiajoon toki. Ajamisessa vaan ei syntynyt sitä perinteistä "French connectionia".
(Destinaatiokuski)

Takapenkillä istuinosan lyhyys jätti reidet tyhjän päälle ja polvet jännittyneeseen tilaan. Pikkuauto on pikkuauto. Sirpakka ja kätsy auto, kaupunkiin.

Tiivistunnelmainen takapenkki

Noin seitsemän asteen pakkassäässä Myyrmäki-Konala-Petikko-akselilla vajaassa tunnissa häipyi 21 pinnaa täyteen ladatusta autosta. Se polttomoottorisen pikkuauton manuaalilla kepittäminen ja ajon hauskuus kärsivät, kun tasainen sähkömoottorin veto vie aavistuksen tunnottomasti. Automaatin normipykältäminenkin puuttuu. Toisin sanoen näillä tehoilla ja painoilla voisi olla perusteltua ajaa vielä pitkäänkin polttiksella, mutta EU rankaisee kiihtyvästi tätä jatkumoa. Sitikalta löytyy vielä perinteinen bensa-manuaali tähän uuteen C3-korimalliin.

Tunnistettavaa citroënismia?

Kojelauta on erikoinen pienine ratteineen. Tässä on ehkä se perinteisin citroënismi. Ikkunalasit olivat merkkiä Mopar!

Oho, Mopar!

Yhteiset omistukset tekevät näitä hauskoja yhdisteitä, kuten ikkunalaseista nähdään. Sähköautoksi on hassusti mallimerkinnässä sana automaatti, ja käynnistys oli oldschoolisti virta-avaimella!)”
"83 kW/113 hv sähkömoottori tuottaa sopivasti tehoa arkiajoihin, kun taas 44 kWh akusto tarjoaa jopa 320 km WLTP-toimintamatkaa."
Uusi Citroën ë-C3 | Ikoninen kaupunkiauto nyt täyssähköisenä

Ovien käsinojissa oli neljä erilaista hokemaa - tässä yksi

Oli kolmaskin kohde. Kokeilla piti italosporttia tois puol kehäkolmosta. Autoa etsittiin myyjän kanssa hallista. Puhelulla selvitti sen olevan muualla kojelaudan korjauksessa, kun mikään valo ei ollut syttynyt. Sekin koeajoajatus meni sitten pipariksi... No lähdettiin Ikeaan lihapullille sitten!

(Destinaatiokuski koeajoi: Citroën e-C3 Full electric 113 Max 44 kWh Automaatti)

#roadtrip #varapläni






at tammikuuta 23, 2025 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 21. tammikuuta 2025

Kevään koneromanttisten näyttelyiden kolme pointtia.

Mistä tietää milloin on kevät? 
Fiilistä nostaa tutut jutut. 
Autotapahtumat alkavat täyttää kalentereita.
Kevät ja kesä saakoot tulla!

Kolme pointtia aiheesta...

1. Helsinki: Kevät alkaa pääsiäisenä...

Varma, aito ja oikea kevään merkki on Original American Car Show Helsingin Messukeskuksessa pääsiäisenä 18-20.4.2025. Tämä show on vuosien saatossa laajentunut pienen piirin harrastetapahtumasta Suomen suurimmaksi alan harrastajien ja koko perheen pääsiäistapahtumaksi, jossa on paljon lisäksi erilaista nähtävää.

"Original American Car Show on autonäyttelyiden kirkkain kotimainen tähti, joka yhdistää harrasteajoneuvojen intohimoiset yhteisöt, toimijat ja ystävät saman katon alle."
Original American Car Show ACS25 - Messukeskus, Helsinki

Vuoden 2025 aikana juhlitaan kiihdytysajon 50-vuotista taivalta.

FHRA juhlii 50-vuotista taivaltaan kiihdytysurheilussa – tällainen on juhlakauden logo – Finnish Hot Rod Association FHRA ry

FHRA järjestää 46. Original American Car Show´n tänä vuonna

Pihalla käy kova hyörinä - paljon nähtävää (Original American Car Show)



























Toinen kevään merkki on näyttelyiden lisääntyminen.     

2. Tampere: Huhtikuun lopulla tulee valo ja kesän odotus...

"Hot Rod & Rock Show on tapahtuma, jossa riittää katsottavaa ja koettavaa. Kahden päivän näyttely kokoaa yhteen kansainvälistä ja kotimaista huippukalustoa ja toimijoita." 
Hot Rod & Rock Show – Hot Rod Autonäyttely Tampere Messukeskus

"Hot Rod & Rock Show 2025 järjestetään 26.-27.4.2025 Tampereen Pirkkahallissa. Näyttely on vakiinnuttanut paikkansa ajokauden alkaessa jo yli 40 vuoden ajan."                                                                                  Ajankohtaista – Hot Rod & Rock Show

Rodit ovat katsomisen kestäviä silmäkarkkeja (Hot Rod & Rock Show) 

Karkkia on näyttelyn ympäristössä myös (Hot Rod & Rock Show)
Kohti lämpöä ollaan jo menossa toukokuussa. Näyttelykauden mobilismi-näyttelyiden huippu ajoittuu juuri ennen kesän ajokauden alkua.

3. Lahti: Kesä ja kärpäset saavat tulla!

"Ajoneuvonostalgiasta kiinnostuneiden oma näyttely kokoaa yhteen alan kalustoa ja toimijoita – mukana on menneiden vuosikymmenten klassikoita sekä arjen nostalgiaa, alan asiantuntijoita, merkkikerhoja, kauppiaita ja oheisohjelmaa."
Classic Motorshow – Suuri suomalainen klassikkoajoneuvonäyttely

Vuoden 2025 teema on 80-luku – Classic Motorshow

Nämäkin "Tuntsat" ovat tulevan teeman mukaista 1980-luvun nostalgiaa (Lahti Motorshow)

Classic Motorshow järjestetään Lahdessa 3.-4.5.2025. Lahden jälkeen ollaan kesässä - ajokausi on korkattu käyntiin.

Pihalla näkee todella monipuolista ja eri-ikäistä kalustoa (Classic Motorshow)

Vain Destinaatiokuskin olemuksessa on harmaata (Original American Car Show)
Destinaatiokuskin olemuksessa on jo väriä (Hot Rod & Rock Show)
Destinaatiokuski on uskaltaunut jo ulos, ja tiiminsä kanssa bongasi Buick Park Avenuen,
jolla onkin joskus ajeltu Kanta-Hämeessä (Classic Motorshow)

#koneromantiikka #brändi #tapahtuma #moottorimatkailu #fhra #destinaatiomatkailu #socialshowing #americancarshow #hotrodrockshow #classicmotorshow
at tammikuuta 21, 2025 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Suomalainen koneromantiikka ja road movie.

Hassua, kun oikein ajattelee kuinka paljon ajoneuvo onkaan mukana elokuvakerronnassa. Roolissa, sanon minä.

Road movie - mitä se on oikeastaan? Se on fiktiota. Se on viihdettä. Suomeksi ei käännetä: tie-elokuva. On vaan road movie. Road movien elementtejä on dokumenteissakin käytössä: ajetaan jotain reittejä destinaatioon ja kerrotaan mitä tapahtuu pisteiden a ja b välillä. Elokuvatyyppinä road movie on siis fiktiivinen ajomatka, road trip.

Suomalaisessa elokuvassa on tähtien lisäksi "bilikoita pörrännyt" myös. Maailmalta tutut thelmatjalouiset tai bullittit eivät ole ainoita...

Suomalaista koneromantiikkaa ja road trip -maailmankuvaa parhaimmillaan: Kaurismäkien Arvottomat-elokuva vuodelta 1982.
Tärkeintä on lähteminen.
Edelleen...
Tiellä olemisen dialogi elää ajassa.

Volga (ANJ-906) kirjasta Arvottomat, Mikko Mattila ja Raija Talvio, Aviador 2024







'




Tämä elokuva-auto on tunnettu tähti Suomessa (Arvottomat-kirja)

Tämä elokuva-auto on tunnettu tähti Suomessa (Arvottomat-kirja)

Eri vuosikymmeninä on suomalaisessa elokuvassa vilahdellut autoja. Jos tuotanto on tarvinnut autoa, se on saatettu saada ilman suurempaa vastinetta näkyvyyden lisäksi. Äärimmilleen vietynä näkyvyys on harkitun kaupallista. Muu näkyvyys, kampanjointi ja markkinointi on toteutettu suunnitelmallisesti. Myös omaa kalustoa on käytetty. 

Suomen tunnetuin Mustang? Speden oma ASU-1.

Pähkähullu Suomi vuodelta 1967 (Filmituotanto Spede Pasanen Oy)

Parhaiten onnistuu elokuva saamaan puolelleen katsojan, kun juoni on intensiivinen ja auto soljuu luontevasti mukana juonen kanssa. Veikko Huovisen Lampaansyöjät elokuvana - ja Saab autona - on toteutettu mukavasti kuin käteen istuvalla tuotesijoittelun silkkihansikkaalla. Ei ole päälle liimatun makua.

Lampaansyöjät - ajankuvaa ja suomalaista reippailutarinaa (Filmi-Ässä Oy 1972)

Suomalaisessa tie-tarinakerronnassa on nykyisin usein autona ollut vanha amerikkalainen auto. Esimerkkikuvissa sattuu Vesku Loiri lorottamaan kymmenen vuoden välein tauoilla uskottavasti...

Rumble 2002 (Silva Mysterium Oy)

Tie Pohjoiseen 2012 (FS Film Oy)

Kotimaisissa tv-elokuvissa on auto saattanut olla parjatussa roolissa, kuten Hillman Minx Katsastuksessa. Kätkäläisen Warren lopullisen ongelman muistaa moni...

Katsastus 1988 (Yleisradio)

Kätkäläinen 1980 (Oy Mainos-TV-Reklam Ab)

Tie näyttää vievän kotimaisessa elokuvassakin. Mika Kaurismänen Tie pohjoiseen -elokuvan mainosjulisteen ingressitekstissä todetaan: "Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle".
Näin on. Tie vieköön.
at tammikuuta 19, 2025 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Destinaatiokuski - automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.

Automatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen. Automatkahan on oikeastaan ydinasia, jota toteuttamaan on itseliikkuva automobiili kehit...

  • Ajofiiliksen ja perstuntuman kokee koeajolla.
    Koeajo-termi on monipuolinen. Se liittyy teknisen laitteen tai ajoneuvon kokeilemiseen esim. ennen ostopäätöstä. Tai se on kokeilua ja ajofi...
  • Liikennesää on vaihtelevaa. Destinaatiomatkailuun talvella vaikuttaa kelin lisäksi ajotapa ja -aika.
    Liikennesää on vaihtelevaa. Tätä kirjoitettaessa hyvinkin talvista. Normaalia suorastaan tähän aikaan. Talvella kelikameran käyttö matkanteo...
  • Autoilun varjopuoli - kuolema voi matkata kyydissä
    Vaikka autoilun lähtökohta on olla mukavaa, matka voi toisinaan katketa ikävästi. Tekniikan pettämisen hyväksyy, mutta vääjäämätöntä ei hevi...

Hae tästä blogista

Destinaatiokuski - Matkan alusta loppuun

  • Etusivu

Ilmoita väärinkäytöstä

Hae tästä blogista mieleistäsi kontenttia.

Tunnisteet

  • Moottorimatka alkaa aina alusta ja päättyy kohteeseen.
  • ROAD TRIP TYÖMATKAN YHTEYDESSÄ.
Oma kuva
Destinaatiokuski
Tarkastele profiilia

Blogiarkisto

  • toukokuuta 2025 (3)
  • huhtikuuta 2025 (4)
  • maaliskuuta 2025 (4)
  • helmikuuta 2025 (1)
  • tammikuuta 2025 (6)
  • joulukuuta 2024 (8)
  • marraskuuta 2024 (4)
  • lokakuuta 2024 (2)
  • syyskuuta 2024 (4)
  • elokuuta 2024 (5)
  • heinäkuuta 2024 (3)
  • kesäkuuta 2024 (3)
  • toukokuuta 2024 (5)
  • huhtikuuta 2024 (6)
  • maaliskuuta 2024 (7)
  • helmikuuta 2024 (6)
  • tammikuuta 2024 (7)
  • joulukuuta 2023 (4)
  • marraskuuta 2023 (6)
  • lokakuuta 2023 (8)
  • syyskuuta 2023 (4)
  • elokuuta 2023 (1)
  • heinäkuuta 2023 (1)
  • kesäkuuta 2023 (3)
  • toukokuuta 2023 (3)
  • huhtikuuta 2023 (1)
  • maaliskuuta 2023 (5)
  • helmikuuta 2023 (3)
  • tammikuuta 2023 (4)
  • joulukuuta 2022 (2)
  • marraskuuta 2022 (2)
  • lokakuuta 2022 (4)
  • syyskuuta 2022 (1)
  • heinäkuuta 2022 (1)

Blogit.fi

Destinaatiokuski lähtee matkalle autolla, pysähtyy ja käyttää palveluita.

Oma kuva
Destinaatiokuski
Tarkastele profiilia
Copyright: Destinaatiokuski - Trafiikkimaikka. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.